Pukinmäen Taidetalo

Kuvataidekoulu

Pukinmäen kuvataidekoulu järjestää taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan oppimäärän mukaista kuvataiteen opetusta 2005 hyväksytyn opetusohjelman pohjalta. Opettajat ovat taidekasvatukseen suuntautuneita kuvataiteen ammattilaisia.

Ilmoittautuminen: Oppilas ilmoittautuu kuvataiteen opetukseen joko alkeis- tai perusopetusryhmiin tai perustyöpajoihin kunkin kurssin kohdalta. Syventäviin työpajoihin haetaan koulun omista ryhmistä aiempien opintojen perusteella. Kuvataidekoulun opettajat neuvovat opintojen etenemisessä.


Opinnot rakentuvat valmentavista, perus- ja työpajaopinnoista:

Kuvataiteen valmentava alkeisopetus on tarkoitettu alle kouluikäisille ja peruskoulun alkutaipaleella oleville. Oppilas harjoittelee kuvallista ilmaisua tutustumalla leikinomaisesti erilaisiin materiaaleihin ja työtapoihin. Tavoitteena on luoda pohjaa ja innostusta myöhemmille opinnoille sekä oppia toimimaan ryhmässä.

Kuvataiteen perusteet on tarkoitettu kaikille kuvataiteesta kiinnostuneille, opintojensa alkuvaiheessa oleville oppilaille. Perusopintojen aikana oppilas tutustuu monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti erilaisiin kuvallisen ilmaisun keinoihin ja tekniikoihin. Tavoitteet ja sisällöt rakennetaan niin, että taidot opintokokonaisuudesta toiseen edettäessä monipuolistuvat ja syvenevät. Perusopintojen aikana oppilas löytää omat kiinnostuksen alueensa. Perusopinnot kestävät 4-6 vuotta.

Työpajaopinnoissa
perusopintojen jälkeen oppilas kehittää taiteellista ilmaisukykyään valitsemallaan kuvataiteen alueella. On mahdollista valita grafiikka, keramiikka, maalaus, piirustus. Välillä voi vaihtaa lajia. Animaatioelokuvaa ja tekstiilitaidetta opetetaan perusopetusryhmien ohessa. Työskentelyssä tutustutaan pitkäjänteisesti ja syvällisesti valittuun taiteenalaan. Omaan ilmaisuun ja itsenäiseen ajatteluun rohkaiseminen ovat työpajaopintojen tärkeimpiä tavoitteita. Työpajoissa oppilas syventää taitojaan ja tietojaan sekä perehtyy aiempaa perusteellisemmin materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman ilmaisunsa välineenä. Tavoitteena on, että opintojen aikana oppilaan kyky itsenäiseen työskentelyyn kehittyy ja hän oppii tekemään tietoisesti valintoja omassa ilmaisussaan sekä perustelemaan niitä. Syventävät työpajaopinnot kestävät toiset 4-6 vuotta perusopintojen lisäksi.

Syyslukukaudella valmistuneita töitä on nähtävillä joulupajassa Taidetalolla. Kevätnäyttely järjestetään Pukinmäki-talolla kirjastossa huhtikuussa.

Päivitetty: 09.01.2012